Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukkukoru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukkukoru. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Avaimenperä

Vielä tuli tehtyä yksi pieni juttu pieneksi myöhästyneeksi synttärilahjaksi. Kirjaimen olin alun perin ajatellut käyttää kaulakorun riipuksena, mutta useamman turhautuneen yrityksen jälkeen se päätyi avaimenperän koristeeksi. Kaulakorusta en saanut mitenkään sopivaa, johon tämä olisi luonnollisen näköisesti istunut. No ehkäpä kirjaimesta olikin tarkoitus syntyä avaimenperä tai halutessaan tätä voi käyttää vaikka laukkukoruna.


Avaimenperä

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pieni kiitos!

Näin ennen lomille lähtöä haluan toivottaa erittäin hyvää kesää kaikille ja samalla ojentaa pienen kiitoslahjan kuluneesta vuodesta. Loppukesästä tiemme tulevat eroamaan, mutta toivottavasti yhteys säilyy, tavalla tai toisella! Ja uusimmat jututhan löytyvät jatkossakin näiltä sivuilta. Joten vielä kerran: kiitos uskollisille "fanittajille"!













maanantai 28. toukokuuta 2012

Laukkukoru venetsiahelmistä

Laukkukorun voi ripustaa laukkuun roikkumaan, mikäli laukussa vain on lenkki tai muu paikka korun kiinnittämistä varten. Korussa itsessään on suuri rapulukko/avaimenperä laukkuun kiinnittämistä varten. Osan laukkukoruista olen valmistanut lenkkiin, johon voi halutessaan vaihtaa riipuksen ihan vaan vaikka oman mielialan tai vuodenajan mukaan. Omasta mielestäni nämä laukkukorut ovat hauskoja ja jonka voi vaikka antaa ystävälle pikku yllätyslahjana.

Laukkukoru

lauantai 12. toukokuuta 2012

Laukkukoru

Vanha musta laukkuni siirtyi hyvin palvelleena eläkkeelle. Olin jossain vaiheessa talvella nähnyt kaupassa sopivan laukun, mutta en raaskinut silloin ostaa sitä. Ja olipas hyvä etten sitä ostanut, koska lähellä äitienpäivää käydessämme viikonloppuostoksilla, satuin sopivasti törmäämään taas tuohon laukkuun ja sain kuin sainkin laukun etukäteen äitienpäivälahjaksi. Vanhasta laukusta siirsin tekemäni laukkukorun, mutta eihän se väreiltään enää käynyt uuteen laukkuuni, joten piti tehdä kokonaan uusi laukkukoru. Tästä korusta puuttuu kiinnityslenkki, mutta juttu onkin se, että vaihdan uuden korun vanhaan kiinnityslenkkiin eli tämä on periaatteessa vaihtokoru. Kätevä ratkaisu ylijäämähelmille, joita löytyy vain yksittäisiä tai vain muutama kappale.