Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakoru ja korvakorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakoru ja korvakorut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pronssinväriä, mutkaa ja muuta mukavaa :)

Ihan huikeita juttuja löytyy Pinterestistä ja aika kuluu kuin siivillä :) Pari herkkua sieltä siis bongasin ja tässä omat versioni. Ja tämän jälkeen aion (ehkä) pitää tauon koruilusta, nyt on pakko aloittaa tavaroiden karsiminen.

Aloitetaan pronssinvärisestä kaulakorusta, joka on siis pitkä. Alimmat kivet yltää melkein napaan saakka.



"Mutka"

Ja vähän vaihtelua arkeen :) Oli ihan pakko saada!

Kissanpentu Jallu

Maanantaina käytiin nuorenparin kanssa hakemassa heille kissanpentu, Jallu. Siis tarkoitus oli käydä katsomassa, mutta niin kuin näissä jutuissa yleensä käy, tullaan kotiin uuden perheenjäsenen kanssa. Oli kyllä varsinainen automatka, mutta saatiin kissa kunnialla kotiin. Eilen illalla kävin "mummoilemassa" siis ruokkimassa ja vähän leikkimässä isäntäväen ollessa konsertissa. Ja pitihän sitä opettaa myös olkkarin pöydälle :) Ihana pentu <3
Mukavaa alkavaa viikkoa!

 - kirsema -

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tupsuja

Tulipas "tupsuteltua" eilen illalla :) Näitä oli hauska tehdä ja variaatioita saisi vaikka minkälaisia aikaiseksi vaihtamalla helmiä mieluisaksi. Tällä kertaa kuitenkin vain kolme vaihtoehtoa; mustalla, oliviinvihreällä ja tummansinisellä tupsulla.

Nyt ei kyllä oikeastaan olisi aikaa koruilla, kun pitäisi pikkuhiljaa alkaa tyhjentämään huushollia kaikesta turhasta tavarasta, mutta kun tää on paljon hauskempaa kuin riehua hikipäässä roinan kanssa ja aprikoida tavaran tarpeellisuutta. Vielä on muutamia viikkoja armonaikaa kodin tyhjennysoperaatioon, mutta saas nähdä loppuuko aika kesken :)







Mukavaa kirpakkaa keskiviikon jatkoa!
Täälläkin on jo parina aamuna mittari näyttänyt pakkaslukemia :(

- kirsema -

tiistai 22. syyskuuta 2015

En edes otsikkoa keksi

ja mitään sanomista ei juurikaan nyt tule mieleen, joten mitäpäs tuota väkisin. Katselkaa kuvat :)
 





Moikka!

- kirsema -

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tällaista tänään

Eka työviikko takana ja jo heti ekan työpäivän jälkeen tuntui siltä, ettei ole lomaillutkaan viittä viikkoa. Nopeasti se unohtuu näköjään.

Ja kotonakin siis tapahtui muutoksia loman aikana, molemmat pojat muuttivat omilleen ja kissa on harjoitellut kyläilemistä nuoremman kotona. Joten hiljaista on meidän huushollissa! Saas nähdä saadaanko kissaa enää takaisin :)

Tällä kertaa kolme esittelyä, kaksi korua valmistui tänään yllättäen iskeneen koruintoilun myötä ja yksi vähän aikaisemmin. Tuo valokuvaaminen tuntuu vaan niin hankalalta...




Ja jälleen tätä tuplakorua. 

Mustia, valkoisia ja kirkkaita lasihelmiä sekä hopeoituja metallihelmiä.



Pieni pilkahdus väriäkin joukossa :) ja nauhojen päissä metallikukkaset.





Tässä monivärisenä hohtava lasihelmi, jossa reikä on sivussa. Lisänä lilaa ja harmaata fasetoitua helmeä sekä musta lasihelmi.



Kuviinhan en sitten saanut sitä väriloistoa näkyviin!



Ja korvikset :)



Sinisenä samaa hohtavaa helmeä kuin ylemmässä setissä ja reiät ei näissäkään ole keskellä. Lisänä kirkasta ja sinistä ja muutama musta. Kaikki siis lasihelmiä.









Tällaista siis tänään ja seuraavalla kerralla jotain muuta. Mukavaa alkavaa viikkoa ja mikäli sinulla on vielä lomaa, niin mukavaa lomaa!

- kirsema -

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tästä kesä voi alkaa...

ainakin värin puolesta :) ...kun ei kerta muuten oikein meinaa alkaa. Värikimarassa helmiäislasihelmiä.





Meillä muuten oli viime viikolla taas kerran auton takapuskuri maalauksessa ja sutta tuli jälleen kerran. Luulisi, että merkkikohtaisessa liikkeessä tehtäisiin heti ensimmäisellä kerralla kaikki hyvin, mutta ei. Jokainen käynti on aina poikinut 2 - 3 uutta käyntiä. Tällä kertaa ei saatu edes autoa tilalle, joten työmatkat jouduin suorittamaan isännän moottoripyörällä, onneksi vain kyydissä. No viikko sitten maanantaina menin työpäivän päätteeksi vaihtamaan varusteita ja arvatkaas mitä...selkä sanoi isosti PAM, joka tuntui ja saattoi jopa kuuluakin. Tiistaina pillereiden voimalla töissä, mutta keskiviikkona ei enää onnistunut, en meinannut aamulla päästä sohvalta enää ylös, kun siihen takapuoleni olin tällännyt. No ei muuta kuin lääkitys kohdilleen ja saikulla loppuviikko. Ei selkä vieläkään kunnossa ole, mutta toivottavasti ennen lomaa olisi.

Pojalta on nyt poistettu tikit sekä lonkasta että kipsin alta kädestä. Sitten vaan odotellaan ja odotellaan, heinäkuun loppupuolella käden kuvaus ja silloin sitten taas selviää enemmän.

Mutta näitä (kesää, lomaa ja kipsin poistoa) odotellessa hyvää lomaa jo lomaileville ja muille mukavaa arkea :)

- kirsema -



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mummi ja pikku prinsessa - parivaljakolle :)

Nyt tuntuu, etten ole pitkään aikaan mitään tehnyt, mutta eihän tuosta niin kamalan pitkästi aikaa ole mennyt. Ehkä tämä ajantaju ei toimi, kun ei kamalasti ole noita ihania, kevätauringon täyteisiä päiviä ole ollut. Mutta jospa kohta...

Useita viikkoja sitten oli kaulassani vanha lemon jadesta tehty koru ja työkaverilla sattui olemaan samaan sävyyn oleva jakku päällä ja kun hänen silmänsä tavoittivat koruni, niin sittenhän sitä mallailtiin värien sopivuutta ja nehän olivatkin luodut toiseilleen. Näin ollen tuli sitten tilaus korusta sekä synttärilahja 3-vuotta täyttävälle pikku prinsessalle.




Pikku prinsessa siis täyttää kaikki kolme vuotta, mutta on kuulemma hyvinkin tietoinen korujen ihanasta maailmasta. Mummin korut täytyy tutkia tarkkaan :)

Pikku prinsessa rakastaa vaaleanpunaista, niin kuin varmaan useimmat pienet tytöntylleröt ja ehkä vähän isommatkin :) Kirkas väri oli toiveena ja niinpä päädyttiin helmiäsilasihelmeen, kirkas fuksia. Setissä kaulakoru ja rannekoru. Saas nähdä meneekö rannekoru uusiksi, kun ei ole näistä pikkuneitien koruja tullut tehtyä.

 
 Keskihelmenä foliolasihelmi
 
 Ja totta kai, lahjasta kun on kyse, niin tokihan rasiakin pitää olla :)

Onnea pikku prinsessalle!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

- kirsema -

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viikonlopun viritykset

Mökillä tuli oltua viikonloppuna, pitkästä aikaa :) Oli muuten outoa, yleensä, kun tähän vuoden aikaan käy mökillä piipahtamassa, on pihamaa ollut kovan hangen peitossa, mutta eipä ollut tänä vuonna. Sulaa oli paitsi mökkitiellä, joka oli täynnä sulanutta lunta.

No ilmatkaan eivät suosineet meitä, joten miniä innostui kumihimosta. Melkein koko lauantain hän väkersi nauhoja ja kokeili eri punontoja, yritin kyllä välillä varoitella kipeytyvistä hartioista, mutta minkäs innostuneelle ihmiselle mahtaa :)

 Avainnippuun häntä

 Auton hattuhyllyyn nauhat

 Hyvät tuli!

Kyllä mä joku päivä kesytän hänet kokeilemaan myös korujen tekoa :)


Itse väkersin sunnuntaina, kylläkin ihan kotosalla, punaisen kaulakorun ja korvikset. Kaulakorussa kivi-, lasi- ja metallihelmiä ja on mallia vähän pidempi kaulakoru.




Aurinkoista ja keväistä viikkoa!
Tänään ainakin oli ihanan keväistä ja aurinkoista, mutta katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan.

- kirsema -

lauantai 7. helmikuuta 2015

Synttärihumua

50-vuotta, ihan kohta itsellänikin mittarissa, mutta onneksi isännän sisko ehti ensin :) Käytiin siis kakkukahveella ja herkkuja nuo kakut olivatkin. 

Viikolla mietittiin, mitä ihmetta keksitään lahjaksi. Olin jo miettinyt, että jos ostaisi jonkin lisäksi jotain siemeniä hänelle mökille (on siis mökkinaapurimme ja viljeleekin joka kesä jos jonkinlaista) ja kun sanoin tämän ääneen, oli isäntä hetken hiljaa ja hymyn kare nousi huulille. Hän muisti viime kesältä hauskan tapahtuman: sisko tuli yhtenä helteisenä päivänä lainaamaan oksasaksia, kun oli ihan pakko päästä siinä kuumuudessa raivaamaan tienvieruspusikoita. No isäntä tuumas, että siellä ne on liiterissä, käy hakemassa. Sisko haki into pinkeenä oksasakset ja lähti oman mökkitien varteen silppuamana pusikkoa ja suuntana ylämäki. Tunnin päästä hiki valui norona ja voimat ihan loppu ja kummasteli, että jo on kankeat sakset, kun ei voimat riitä millään. No eihän siinä auttanut kuin luovuttaa kesken mäkeä. Kohta kuului naurua, kun hän tuli oman isäntänsä kanssa palauttamaan oksasaksia meille ja lysähti voipuneena istumaan ensimmäiseen tuoliin. Olihan hän jonkin sortin sakset löytänyt liiteristä, mutta kun ne oli voimapihdit. Kyllähän siinä tietysti risut katkeavat jos suinkin voimat riittävät :) Jo ihan itsestäänkin nuo pihdit painavat mielettömästi ja sitten kun vielä yrittää niillä katkoa risuja.  No tästä voittekin sitten päätellä, että lahjana oli ihan omat ja oikeat oksasakset.

No pitihän se vähän koruillakin lahjan merkeissä :) Boweniitti ja lasihelmi ja linnuista innostuneelle sopikin sitten koristeena linnut.






Vielä kerran onnittelut synttärisankarille!

Ja mukavaa lauantaiehtoota kaikille - näytti muuten alkavan satamaan lunta vai räntääkö lienee.

- kirsema -

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Korean jade

Jostain syystä oliivinvihreä väri on noussut mulle tällä hetkellä aika mieluisaksi väriksi ja sitä nyt näköjään tulee värkkäiltyä.Kipinän tähän harmaan ja oliivinvihreän väriyhdistelmään sain työkaverin kaulaliinasta. Kiitos vaan ideasta, toimii ainakin minun silmääni :)

Itse aiassa tämä koru valmistui jo viikko sitten, mutta en ole saanut sitä kuvattua...ja nyt kun sitten kuvasin, niin näyttääpä olevan vähän tummia kuvia :)









Mukavaa sunnuntaita, märkää riittää ulkona!

- kirsema -

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

En tykkää punaisesta :)

Taas kerran punaista, mutta kun se on niin kaunis väri. No joo, tämän sunnuntain ilo oli massan kanssa touhuilu. Ensin yritin massasta aivan jotain muuta, mutta kun ei onnistunut, niin päädyin helppoon. Ensin olin sotkenut kahta eri väristä massaa, jonka jälkeen niitä erottelin, joten punaisen seassa on hippuja toisesta massasta. Mutta sehän tuo vain eloa, eikö totta. Tasainen pintakaan ei houkuttanut, kun olisi pitänyt saada niin siloista, joten kaappasin kaapista lääkäpurkin "raidoitetun" korkin ja sillä tein pintakuvioinnit.


Ja kun en viitisnyt sen kummemmin värkkäillä, niin lätyköiden väliin linkit. Tämä on siis näköjään laiskan ihmisen koru :)




Ja kun laiskotti, niin älkääs kuvitelkokaan, että olisin viritellyt studion pystyyn - ei ei. Kuvaaminen siis ihan vaan keittiön valaistuksen avulla. Toki piti vähän kuvamuokkausta tämän jälkeen tehdä, mutta näillä mennään.

Itse asiassa olen aika tyytyväinen tuohon massakoruun. Se on sen verran epätäydellisen muotoinen, että pienet mokatkaan ei haittaa.

Laitan tähän vielä lauantain tuotoksen - pikkusievät korvikset :)

Se on kuulkaas ystävät viimeisen lomapäivän viimeiset tunnit menossa - huomenna alkaa arki ja näin ollen paluu työpaikalle :(.Joten näihin sanoihin - mukavaa työviikkoa tai mitä vaan viikkoa itse kullekin.

- kirsema -


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vierasta violettia

"Violetin katsotaan ilmaisevan viisautta ja rakkautta. Sitä pidetään myös eron, irtautumisen ja leskeyden värinä. Joskus violettiin pukeutumista on pidetty osoituksena huonosta mausta, eikä se vieläkään ole vaatteiden värinä kovin yleinen" / Coloria.net

Itse en omista ensimmäistäkään violettia vaatekappaletta, mutta värisävyisiä kyllä. Violetti ei ole ihan niitä omimpia värejä, joissa olo tuntuu kotoisalta, joten annan muiden hoitaa tuon violetin puolen. Ja tästä voi siis jo päätellä, että tämä settikään ei ole itselleni :)


Ja jälleen kerran pääsi askartelemaan rasian tai itse asiassa tein niitä aika monta...jouluhan koittaa tuota pikaa :)



Ei muuten ole vieläkään kuulunut mitään pojan käden leikkausajankohdasta, saisi jo tulla tietoa! No mutta tietoa odotellessa toivottelen teille mukavaa alkavaa viikkoa!

- kirsema -