lauantai 7. helmikuuta 2015

Synttärihumua

50-vuotta, ihan kohta itsellänikin mittarissa, mutta onneksi isännän sisko ehti ensin :) Käytiin siis kakkukahveella ja herkkuja nuo kakut olivatkin. 

Viikolla mietittiin, mitä ihmetta keksitään lahjaksi. Olin jo miettinyt, että jos ostaisi jonkin lisäksi jotain siemeniä hänelle mökille (on siis mökkinaapurimme ja viljeleekin joka kesä jos jonkinlaista) ja kun sanoin tämän ääneen, oli isäntä hetken hiljaa ja hymyn kare nousi huulille. Hän muisti viime kesältä hauskan tapahtuman: sisko tuli yhtenä helteisenä päivänä lainaamaan oksasaksia, kun oli ihan pakko päästä siinä kuumuudessa raivaamaan tienvieruspusikoita. No isäntä tuumas, että siellä ne on liiterissä, käy hakemassa. Sisko haki into pinkeenä oksasakset ja lähti oman mökkitien varteen silppuamana pusikkoa ja suuntana ylämäki. Tunnin päästä hiki valui norona ja voimat ihan loppu ja kummasteli, että jo on kankeat sakset, kun ei voimat riitä millään. No eihän siinä auttanut kuin luovuttaa kesken mäkeä. Kohta kuului naurua, kun hän tuli oman isäntänsä kanssa palauttamaan oksasaksia meille ja lysähti voipuneena istumaan ensimmäiseen tuoliin. Olihan hän jonkin sortin sakset löytänyt liiteristä, mutta kun ne oli voimapihdit. Kyllähän siinä tietysti risut katkeavat jos suinkin voimat riittävät :) Jo ihan itsestäänkin nuo pihdit painavat mielettömästi ja sitten kun vielä yrittää niillä katkoa risuja.  No tästä voittekin sitten päätellä, että lahjana oli ihan omat ja oikeat oksasakset.

No pitihän se vähän koruillakin lahjan merkeissä :) Boweniitti ja lasihelmi ja linnuista innostuneelle sopikin sitten koristeena linnut.






Vielä kerran onnittelut synttärisankarille!

Ja mukavaa lauantaiehtoota kaikille - näytti muuten alkavan satamaan lunta vai räntääkö lienee.

- kirsema -

12 kommenttia:

  1. Voimaa peliin sano isännän sisko kun oksia katko :D. Mutta ehkä kumminkin toimivampaa kuin se, että olis yrittänyt oksasaksilla katkoa jotain, mihin niitä pihtejä olis oikeasti tarvittu.

    Mittari tikittää täälläkin uhkaavasti. Reilu viikko enää ja nyt on alkanu vähän harmittaa, ettei mitään juhlaa ole suunnitteilla. Taitaa mennä ihan tylsän arjen merkeissä sekin merkkipaalu ohi. Höh. No oma on vikani, kun mitään en ole asian eteen tehnyt. Onneks kaveri sentään lohdutti, että eihän sitä just nyt tarvi juhlia. Riittää, että juhlii 50-vuotisjuhlavuotta. Ja näinhän se on.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas monta hyvää vuosikertaa maisemissa :D

      No hitsi, onhan sulla sentään reilu viikko aikaa pistää bileet pystyyn, joten hommiin vaan, hopi hopi! Tosiaan, voihan sen kääntää tosiaankin 50-vuotisjuhalavuodeksi, silloinhan voi juhlia vaikka koko vuoden :)

      Poista
  2. Kiva tarina lahjaideasta:)
    Kaunis koru<3

    VastaaPoista
  3. Hyvä lahjaidea! :)
    Mutta kyllä korukin on nätti, hienot helmet oletkin valinnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on noita ihmisiä, joille tapahtuu :)

      Kiitos Eija!

      Poista
  4. Kaunis koru. Synttärisankari varmasti ilahtui lahjoista! Juu kyllä tuo 5 ja 0 lähestyy uhkaavasti ;-) Täytynee suunnitella juhlia..

    VastaaPoista
  5. ihanat korut :) ja hauska tarina :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos putiriina :)

      Tarinalle on muutaman kerran naurettu :D

      Poista
    2. Anteeksi kovasti outiriina! sormeni keksivät näköjään sinulle uuden nimen.

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!