Vähän viisautta tähän alkuun internetin ihmeellisestä maailmasta:
Hope - toivoa, toivo, toive
Synonyymit sanalle toive: mahdollisuus, halu, mieli, tahto, kuvitelma, haave
Synonyymi sanalle toivo: odotus Ruskea (coloria.net)
Mielikuvia ruskeasta
Tekstirinkula on ollut aika kauan lojumassa rasiassa, kun en sille sitten oikein löytänytkään käyttöä. Ja kiitos tästä ideasta kuulukoon KatMan:lle, joka oli jossain koruissa käyttänyt tekstirinkulaa lukon vastakappaleena. Tunnustan tässä ihan julkisesti, että kävin siis varkaissa.
Syvyyspsykologit pitävät ruskeaa yksinkertaisena ja maanläheisenä,
äidillisenä ja lämpimänä värinä. Psykologisissa tutkimuksissa ruskea on
liitetty mukavuuden ja turvallisuuden tunteisiin. Ruskea on erityisesti
aikuisten mieleen, lasten on todettu käyttävän ruskeaa ollessaan
surullisia.
Ruskeasta puhutaan käytännöllisenä ja ei-huikentelevaisena värinä.
Syykin tähän lienee selvä: ruskea ympäröi meitä luonnossa, se on
käytössämme valmiina ja muilla väreillä haluamme usein erota ruskeasta.
Ruskeaan pukeutuvaa saatetaan pitää maanläheisenä ja lämpimänä ihmisenä,
toisaalta myös hiljaisena hiirulaisena.
Ruskeaan liitetään usein menetys ja kuolema. Syy-yhteys on selvä:
pohjoisella pallonpuoliskolla vehreä kesä loppuu vihreiden kasvien
ruskeaan kuolemaan. Sielläkin, jossa syksyn vaikutus ei ole niin suurta
tai syksy puuttuu täysin, kuivuus muuttaa vehreyden ruskeudeksi.
***
Itselläni on ollut tänä syksynä pakkomielle ruskeaan väriin, syystä taikka toisesta. Ehkä nuo mielikuvat ruskeasta väristä osuvat kohdallani oikeaan :) Ja jotta pakkomiellettä sai lievitettyä, tuli siis korn väriksi ruskea.
Helminä siis ruskeita mattapintaisia helmiäislasihelmiä ja välissä muutama ametistinsävyinen lasihelmi (vaikka kuva taas kertoo jotain ihan muuta).
Helminä siis ruskeita mattapintaisia helmiäislasihelmiä ja välissä muutama ametistinsävyinen lasihelmi (vaikka kuva taas kertoo jotain ihan muuta).
Tekstirinkula on ollut aika kauan lojumassa rasiassa, kun en sille sitten oikein löytänytkään käyttöä. Ja kiitos tästä ideasta kuulukoon KatMan:lle, joka oli jossain koruissa käyttänyt tekstirinkulaa lukon vastakappaleena. Tunnustan tässä ihan julkisesti, että kävin siis varkaissa.
Rannekorun tein tällä kertaa muistivaijeriin.
Ja koko setti
Helmiäislasihelmet ovat muuten peräisin tästä kesän kirpparilöydöstä :)
Mukavaa joulukuun alkua, täällä ainakin satoi vettä koko aamupäivän, mutta ehkä joku päivä saadaan vähän luntakin maahan!
- kirsema -
Täti Ruskea täällä ruudun takana on ehdottomasti sitä mieltä, että ruskea on paras :).
VastaaPoistaMutta vaikka siitä tykkään, niin hiljainen hiirulainen en kyllä ole. Enkä yksinkertaiseksikaan tunnustaudu :).
Ja kauniit on korut taas kerran.
Kiitos Täti Ruskea :)
PoistaKauniita!
VastaaPoistaKiitos Helmi!
PoistaAiemmin en oo yhtään tykännyt ruskeasta, mutta nyt olen huomannut pikkuhiljaa lämpeäväni sille. Muutaman ruskeansävyisen korun oon itsekin jo tehnyt.
VastaaPoistaNää sun tekemät korut on tosi upeita, tykkään tuosta ruskean sävystä, se on niin kaunis. Mukavaa joulukuun alkua sinnekin!
Kiitos Ellieli!
PoistaSama juttu tuon ruskean kanssa, mulla kummittelee ne 70-luvun ruskeat kammotukset silmissä, kun puhutaan ruskeasta. Mutta näiden helmien kanssa on avautunut ihan uusi värimaailma :)
Katsoin pienestä kuvasta puuhelmiksi vaan eipä ollutkaan vaan upeita lasihelmiä! :) Tosi kaunis kokonaisuus nämä korut! Ruskea on minusta jollain tapaa rauhoittava väri. Joskus sain siitä vain yliannostuksen kun lähes kaikki paitani olivaat ruskeita, joten en ole vieläkään osannut tarttua ruskeisiin helmiin... tiikerinsilmäkiviä kyllä ihailen jo! :)
VastaaPoistaKiitos Miina!
PoistaItse en taas ole päässyt sinuiksi tiikerinsilmän kanssa...mutta ehkäpä sekin päivä koittaa vielä :)
Todella kaunis korusetti!
VastaaPoistaHyvin paljon kiitoksia Eija!
PoistaHienot ruskean sävyt helmissä ja riipuksessa, juhlavaa!
VastaaPoistaKiitti Mags! Vähän kuparista säväystä on helmissä, ainakin mun silmiin :)
Poista