sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kirppistelyä :)

Ihan oli pakko laittaa tännekin juttua, vaikka (koru)lomalla olenkin. Käytiin tänään aikamme kuluksi kirpparilla ja sieltä tarttui mukaani muutama pari korviksia. Korvikset eivät ole käytettyjä, vaan olivat pussitettuja, varmaan jotain Kiinan ihmeitä, oli aika iso satsi myynnissä, mutta väliäkös tuolla, kun kivalta näyttivät.

On muuten sen laatunen kirppari, että hinnat ovat päätä huimaavia. Ihmiset siis vuokraavat itselleen pöydän ja hinnoittelevat itse myytävät tavaransa ja hinnat on siis sen mukaiset. Saman tavaran saa kaupasta samaan hintaan! Siis puhun nyt jostain vaikka Mariskoolin kopiosta. Tämän muuten tuottamattoman kirppiskävelyn jälkeen päätettiin käydä katsastamassa toinenkin iso kirppis, mutta olikin sitten heinäkuun sunnuntait suljettu. Olisivat tietenkin voineet laittaa myös maininnan asiasta nettisivuilleen.

No joo, palataanpa näihin löytöihin. Korviksina nämä siis ostin, mutta korviksina niitä en tule käyttämään, olivat jo painoltaan sitä luokkaa, että meikäläisen jo valmiiksi revenneet korvisreiät repeävät lopullisesti näiden kanssa. Joten jo kaupassa näitä katselin riipusmielessä eli näitä varmaan jossain vaiheessa bongaatte koruistani :)


Nää olikin aika hauskat. Kolme lätykkää ovat takaa liitetty toisiinsa, siten että ne heiluvat liikkeen mukana. Näissä muuten oli jopa hopeinen koukku, leimat ja kaikki :)





Eipäs muuta kuin mukavaa sunnuntaita, vaikka ei tuo ilma ainakaan täällä päin helli meitä

- kirsema -

6 kommenttia:

  1. Aika kivoja korviksia mutta vielä hienompia kaulakoruja on niistä varmasti luvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera K! Toivottavasti niistä saan joskus jotain aikaiseksi :)

      Poista
  2. Kivat kirppisbongailut, odottelenpa koruja sitten:)
    Ja mun mieleen on kyllä sää nyt, ei paahda aurinko liikaa ja nurmikin saa kosteutta! Eikä tartte hikoilla niin paljoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila! Tottahan tuokin, ei tosiaan tartte hikoilla :) sen verta viileää on ;)

      Poista
  3. Mä olen pistäny lehtien "tilaa tämä ja saat ihanat helmikorut tms." -koruja uusiokäyttöön, pitääkin noita kivoja korviksiakin katsella. Kiitos siis vinkistä! =)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!