perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vincent van Gogh

taipui rasioiksi tai siis Vincentin kuvat. Eilen ostin kirpparilta pari kirjaa ihan tähän tarkoitukseen ja taittelin muutaman rasian. Pohjaosat näistä vielä puuttuu, koska ne matskut on kotona, joten homma jatkuu vielä.

Laitoinpa tässä aikani kuluksi vähän vaihekuvia rasian taittelusta.

Käytin 21 x 21 cm paperia.













Käänsin kuvapuolen alaspäin ja sen jälkeen taitoin paperin puoliksi ja avasin paperin arkiksi. Näissä keskikohtataitoksissa ei kannata kovin järeitä taittoja tehdä.








Tämän jälkeen taitoin paperin toiseen suuntaan puoliksi, jolloin arkkiin syntyy neljä samankokoista ruutua. Siistimmän lopputuloksen saa, kun etsii/mittaa paperin keskikohdan ja merkitsee sen eli ei tee taitoksia.




Tämän jälkeen avasin arkin ja taittelin kaikki kulmat keskikohtaan päin.









Näissä kulmataitoksissa kannattaa apuna olla esim.  viivotin, että saa terävät taitokset aikaiseksi.











Ja nyt taittelin lisää. Käänsi paperin itseeni päin ja taitoin alareunan kohti keskikohtaa. Tämän jälkeen paperin kääntö ja toiselle puolelle samanlainen taitto








jolloin syntyy tällainen viritys.







Tämän jälkeen avasin edelliset taitokset, käänsin paperin ja tein samanlaiset taitokset toiselle puolelle.



















Tämän jälkeen peruutellaan taas taitoksissa siten, että saadaan päädyt auki. Sivutaitokset jätetään hieman pystyyn. Sivureunojen ja päädyn väliin jää pieni taitos, joka taitetaan sisäänpäin.

jotta siitä tulee tämän näköinen. Lippa taitetaan reunan yli sisään päin.













 ja näin on toinen pääty valmis.













Käännä rasiaa ja tee samalla tavoin toiselle päädylle.
Rasia valmis. Itselläni tämä on siis rasian kansi ja pohjarasian teen sitten kotona. Pohjan mitan tulee olla puolisen senttiä pienempi, riippuen tietysti materiaalista, jotta rasiat mahtuvat päällekkäin. Itse olen sitten vielä vuorannut pohjarasian pehmikkeellä, jonka olen ensin liimannut kartonkiin kiinni ja tämän jälkeen leikannut pohjan kokoisen palan ja liimannut sen sitten pohjaan kiinni. Liimojen kanssa  kannattaa olla hieman varovainen, sillä itselläni ainakin kävi siten, että oli juoksevaa liimaa ja rasia alkoi kupruilemaan kuivutessaan. Yrityksen ja erehdyksen kautta siis :)



Kiitos Vincent kuvista! Etpä olis elämäsi aikana varmaan arvannut, millaiseen hyötykäyttöön kuviasi tullaan käyttämään :)


****

Joukkooni on liittynyt jälleen uusi lukija, tervetuloa! Ilo saada uusia lukijoita :)

terkuin

- kirsema -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!