sunnuntai 23. syyskuuta 2012

"Karpaloita"

Viikonloppu hurahti mökkeilyn merkeissä ja sain pihan haravoinnin lisäksi jopa aikaiseksi kerätä puolukoita. Marjastamista en siis ole harrastanut oikeastaan vuosikausiin, mutta nyt jostain syystä innostuin. No näppärästi vetelin kumisaappaat jalkaan ja varustin itseni marjapoimurilla ja tyhjällä marja-astialla. Aikani tuhrattua "lähimetsässä" siis mökin pihapiirissä sain marja-astiani pohjan peittymään punaisella kerroksella. Kun kaikki roskat, mustikat ja huonot marjat oli poistettu, oli lopputuloksena jopa 6 dl puolukkaa :D.  No saahan niistä pienen puolukkasurvoksen. 

No se siitä marjatarinasta ja jatketaan itse asialla. Rannekorussa on käytetty punaista kiveä, ei aavistustakaan mitä se on, mutta kivasti eri sävyisiä kiviä. Ketjun sijaan korussa on käytetty linkkijä, joiden väliin kivet on laitettu roikkumaan. Ketjua kuitenkana täysin unohtamatta, laitoin pienet pätkät papuketjua korun päihin ja häntänä vielä roikkuu pieni metallinen kukkahelmi. Pituutta korulla n. 20 cm.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!