Virallisesti siis eka lomapäivä on huomenna ja siitä eteenpäin viiden viikon verran :) Ihanaa, kyllä meinas ihan voimille ottaa tämä odotus. Perjantai-iltana sain kuitenkin vähän ikävämpiä uutisia, joka toi vähän muutoksia lomasuunnitelmiin. Oli suunniteltu, että isäntä ja kuopuksemme lähtevät pyörillä ajelemaan kohti Keski-Suomea ja itse menen autolla, mutta isäni varpaaseen tuli kuolio ja hän joutuu leikkaukseen, toivottavasti nopeasti, ja näin ollen reissumme sinne suuntaan toteutuu vasta joskus. Oli myös siskon kanssa suunniteltu, että sitten pyörähdetään kaikki kirppikset läpi ja tehdään valtaisat löydöt, mutta sekin sitten joskus.
Eilen innostuin tuossa vähän väkertelemään ja jälleen kerran pääsi pääosaan nuo ihanat akaattilätkät. Tällä kertaa lätkän seuraksi pääsi korumetallinen lehti.
Kivinä käytin fasetoituja säröakaatteja, värjättyjä punaisia jadepisaroita sekä harmaanruskeita lasihelmiä. Punaisissa kivissä aivan upea sävy ja halusin niitä laittaa muutaman koruun, jotta väri katkeaa muutoin sävytyksessä.
Ja tältä se sitten näyttää kokonaisuudessaan ja omasta mielestäni aika hyvä kokonaisuus ;)
Oikein mukavaa lomaa lomailijoille ja työniloa niille, joiden loma päättyy!
On kyllä kaunis! Ihasti sopii punainen joukkoon:).
VastaaPoistaKiitos Johanna! Itsestänikin koru on aika onnistunut ;) ja punainen antaa kivasti piristettä siihen, kun tuo lasihelmi vei korun vähän synkemmän puolelle!
PoistaIhanan pirtsakasti passaa nuo punaiset jadepisarat tähän kaulakoruun :) Todella kaunis kaulakoru.
VastaaPoistaKiitti Katri! Aika pitkään hain yhdistelmää, mutta sitten se napsahti :) Oikeesti lähtökohta oli tuo punainen jade ja siitä se sitten rakentui.
PoistaTosi kaunis:)
VastaaPoistaKiitos Kirsti!
Poistajadepisarat antaa korulle ihan oman silauksensa :) ja tuo riipus on ihan super :)) mukavaa lomaa sinulle, itse juuri viiden viikon lomaa tässä lopettelen ja huomenna palaan työn ääreen
VastaaPoistakiitos outiriina! noi lätkät on aivan ihania <3
Poistaja ei muuta kuin työniloa :)
Viisi viikkoa kuulostaa ihan luksukselta :). Nauti sen minkä kerkiät! Kunhan vaan tärkeimmät asiat tulee kuntoon. Ja tuleehan ne.
VastaaPoistaKaunista oot taas värkkäillyt :)
On se aika luksusta ja siinä ehkä kerkee vähän nauttimaankin :)
PoistaKyllä uskosin, ainakin toivon, että asiat kääntyvät paremmalle mallille!
Kaunis koru, ihana riipus.
VastaaPoistaSulla on loma paremmalla puolella. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Toivotaan hyviä kelejä myös. :)
Kiitos Suntsa!
Poista