sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Korvikset ja rannekoru

Voi kuulkaa, se on loman viimeinen päivä. Ihanat ilmat olivat, mutta pääasiassa tuli otettua levon kannalta. Mökillä oltiin useampi päivä ja päivitin vähän mökkiblogiakin.  Eilen illalla näimme vielä joutsenpariskunnan ylilennon. Taisivat käydä tarkistuslennolla, koska vielä eivät laskeutuneet lampeen, ei ollut sulaa muuta kuin rannasta.

Mennäänpäs näihin korujuttuihin sitten. Nämä korvikset valmistuivat pari viikkoa sitten, mutta en ole muistanut niitä laittaa tänne, mutta onnistuuhan tuo näin myöhäisemmässäkin vaiheessa.  

Kuvissa poseeraavat herrat Normo ja Timi viime kesänä. Näitä olikin vaikea kuvata muotonsa takia, joten ihan hyvin ei kuvista selvää saa, mutta kyseessä siis rotikka Normo ja Belgian paimenkoira Timi. Innostuin siis silloin paperi-helmihuumassani tekemään koirakorvikset koirien emännälle :)




Ja sitten siihen rannekoruun, joka oli tilaustyö. Eräänä (= yhtenä monista) päivänä oli kädessäni rannekoru, johon olen niin valtavasti tykästynyt. Työkaveri katsoi korua ranteessani ja tuumasi, että onpas sulla kaunis rannekoru. Hän ei siis vielä tiennyt sitä, että teen näitä koruja itse ja kerroin hänelle, että on ihan oma tekele. No siitä innostuneena hän sitten ilmoitti, että haluaa samanlaisen, musta ja hopea on hänen lemppariyhdistelmä. Kerroin kyllä, että ihan justiinsa samanlaista en tee, mutta vähän helmiä muuttamalla onnistuu, lisäksi helmien välipunonnasta tein pienemmän. Kokeiltiin omaa koruani hänen ranteeseen ja hopsis, pituuskin oli sopiva, joten helppo nakki.








Voi olla, että vielä tänään tulee yksi postaus, kun oli toinenkin tilaustyö. Koru valmistui kuluneella viikolla, mutta en ole ehtinyt vielä kuvata sitä. Mutta jos ei, niin oikein mukavaa tätä päivää ja tulevaa viikkoa!

Aurinkoisin terkuin

- kirsema -

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo rannekoru! :) Minusta on aina kivaa yllättää ihmisiä sillä, että olen itse tehnyt koruni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina :)
      Kieltämättä pieni yllättely on hauskaa :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!