sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Äitienpäivälahjaksi

Vein tuossa talvella taas ison satsin koruja myyntiin siskon työpaikalle ja sieltä sain sitten korutilauksen, koska tilaajalla oli/tuli tarve punaiselle korulle, jota ei satsissa ollut laisinkaan. Hän siis oli katsellut korujani ja sai ajatuksen, että jos vaikka suostuisin tekemään mittatilaustyönä hänen äidilleen punaisen korun äitienpäivälahjaksi. Tällaisestahan ei voi kieltäytyä, en minä ainakaan. Jos joku on tyytyväinen työhöni, niin siitähän pitää olla vain itsekin tyytyväinen ja ihan vähän myös röyhistellä rintaansa :). Tästä työn vastaanottamisesta alkoi sitten tarkemmalla tasolla sähköpostikeskustelu värisävystä ynnä muusta. Punaisia sävyjä kun on maailma pullollaan :) Vaihe vaiheelta olen tilaajalle kuvia laitellut ja yhteistuumin sitten saimme korun valmiiksi :) Ja vielä kiitoksena perään tuli, että on hyvää palvelua, kun voi itse vaikuttaa koruun. No alusta alkaen on periaatteeni ollut se, että tilaaja saa itse olla vaikuttamassa lopputulokseen. Silloinhan siitä tulee (toivottavasti) mieluinen koru ostajalle :)

Koska punaisia koruja tulee harvemmin tehtyä, niin punaisia kiviä ei varastoissani ollut, mutta onneksi oli messut, josta sain kuin sainkin sitten nämä punaiset ihanat kivet hankittua. Oli muuten messuilla aika vähän punaista tarjolla.

 Kirkkaat viistehiotut huurrehelmet ovat lasia.


Pelotti vähän tämä punainen toive, koska näistä punaisistahan voi hyvin äkisti tulla kovinkin jouluisia, mutta onneksi toiveena punaisen lisäksi oli myös joko kirkas tai musta.  Toivottavasti tästä ei nyt tullut jouluinen, yritin kyllä parhaani mukaan välttää sen :)

Korun toivottiin olevan pitkä, n.75 cm + riipus, mutta pituutta tälle kertyikin liki 80 cm + riipus helmien asettelusta johtuen. Toivottavasti se käy.


Korviksista toivottiin "yhden kiven korviksia" ja valitsin niihin rondellimaisen kiven. Näistä tulikin aika hauskan näköiset korvikset, kuin punaposkiset omenat konsanaan :) Koukut ovat hopeaa.


Tässäpä oli sitten tämä tämän päivän toinen postaus. Enempää en teitä kiusaa tänään, mutta ehkä lähiaikoina :)

Ja vielä toivotan tervetulleeksi uuden lukijan. Toivottavasti viihdyt täällä :)

- kirsema -

18 kommenttia:

  1. Todella upea setti, niin minun värikin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)

      Tuo kivi on niin herkku <3 ei "liian punainen" mattamaisuutensa ansiosta. Onneksi sitä jäi muutama jäljelle, ehkäpä teen itsellenikin niistä jotain :)

      Poista
  2. Onpa herkullisen punainen väri!
    Riipus, kaikki helmet ja helmien asettelu ovat todella kauniita. Korun saaja on varmasti iloinen lahjastaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)

      Jepulis, väri tosiaan on upea ja toivottavasti tuottaa saajalle iloa!

      Poista
  3. Tosi kauniit punaiset korut, kaunis riipus!:)

    VastaaPoista
  4. Ihana väri ja koru, ei ole yhtään jouluinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina :)
      Ja hyvä ettei näytä jouluiselta :)

      Poista
  5. Huikeen ihana on, aivan oikea punainen :-)

    VastaaPoista
  6. Olisitko laittanut minulle sähköpostia tulemaan ilonapietilainen@suomi24.fi. En onnistunut löytämään sinun :)
    terkuin
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis omasta mielestäni ole lähettänyt enkä löytänyt lähetetyistäkään :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!