keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kalsiitti

Se on sitten viimeinen lomaviikko menossa. Oltiin taas muutama päivä mökkeilemässä ja kuinkas ollakaan, vettä satoi joka ikinen päivä, eilen tuli jopa rakeitakin hetken aikaa. Onneksi yhtenä aamuna oli muutama tunti poutaa, jolloin sain viimeisteltyä kukkapenkkiuudistukseni. Itse asiassa vaikka säät eivät ole juurikaan suosineet lomaamme, on kuitenkin mökillä riittänyt ihastelemista: hirviä käyskentelemässä lampemme vastarannalla, talitinttipariskunta oli rakentanut pesän terassillemme ja ruokki ahkerasti poikasiaan, joka oli siis hyvä syy olla tekemättä terassia loppuun saakka valmiiksi (jäi viime kesänä vähän keskeneräiseksi) ja eilen vielä pääsimme seuraamaan toisen lintuperheen (en tiedä mikä lintu) touhuja, jossa poikaset tekivät lentoharjoituksia. Tänä aamuna koitti jälleen kerran se hetki, jolloin tavarat pakattiin autoon ja kotimatka alkoi. Ja voi mikä ihana posti odottikaan kotona, tilaamani korutarvikkeet olivat jo ehtineet saapua perille ja eipä aikaakaan, kun korutouhut olivat käynnissä. Lopputulemana tälle päivälle oli korusetti kalsiitista, hopeoiduista kaarevista ja kiharoista putkista. Kaulakorun pituus on 76 cm + riipus ja rannekorulla on pituutta 20 cm.



kalsiitti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!