tiistai 3. syyskuuta 2013

Kiitos jälleen kerran

Pienen pieni kiitos korun muodossa muistotilaisuuden valokuvaajalle, joka on siskoni hyvä ystävä. Koska hän ei suostunut ottamaan vastaan mitään korvausta suoritetusta työstä, päätimme siskon kanssa ilahduttaa häntä pienellä kiitoslahjalla.

Hänen mielivärinsä ovat oranssi ja musta, joten niistä sitten valmistui koru. Toivottavasti hän ilahtuu tästä.






Tulevana viikonloppuna on jälleen matka Keski-Suomeen. Tällä kertaa menemme uurnan laskuun, joka on siis lopullinen hyvästijättö isälle.

- Mukavaa viikon jatkoa -


5 kommenttia:

  1. No eihän tuosta voi olla ilahtumatta! Kaunis kuin mikä.

    Vähän erilainen matka tiedossa, mutta yritän aina ajatella, että asiat menee silloin oikein, kun lapset hautaavat vanhempansa eikä päinvastoin. Tuskin tästä nyt mitään isoa lohtua oli, mutta tarkoitus oli hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!

      Kyllä ne pienetkin ajatukset ja sanat tuovat lohtua...

      Aivan oikeassa olet, tai siis itse ainakin olen samaa mieltä siitä, että vanhempien ei tarvitsisi lapsiaan haudata. Mutta valitettavasti näin ei aina ole.

      Poista
  2. Kaunis koru todella! Lämmin halaus edelleen.

    VastaaPoista
  3. Ihana koru. Varmasti saaja tykkää. Musta ja oranssi toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suntsa! Värit todella toimii hyvin yhdessä ja saaja oli ilahtunut!

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!