sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kapseloitua

Kovin on tuulinen ja sateinen päivä tänään ollut, joten iltapäivällä kömmin pitkästä aikaa pöydän ääreen, en tehdäkseni uutta, vaan muokatakseni vähän vanhoja sekä purkaa käyttämättömät korut. Muokkaamisesta ei oikein tullut mitään, koska ei kerta kaikkiaan tullut yhtään käyttökelpoista ajatusta, on vähän inspis ollut kateissa korujen suhteen. Sitten silmiini kantautui muutamia viikkoja sitten aloittamani helmien kapselointi tai mitä se nyt ikinä sitten onkaan. Ja oli sen verran erikoisen punainen helmi, ettei sille meinannut paria löytyä laisinkaan, kunnes vihdoin ja viimein jysähti aivoihin vähän blingimäinen koru. Blingit ovat peräisin puretusta rannekorusta riipusta lukuunottamatta.


Korun pituus on juuri pään yli menevä, joten ei tarvinnut laittaa lukkoa.


Punaisista on tullut tehtyä koruja, mutta eipä niistä ole yksikään jäänyt itselleni. Nyt on vihdoinkin itsellänikin punaista :) Ja eikä tästä omasta mielestäni tullut edes jouluinen koru, vaan hyvin pystyy käyttämään myös kesäaikaan :)

Ja tervetuloa mukaan uudet lukijat! 
Toivottavasti viihdytte sivuillani ja kommentoidakin saa ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kokeile vaan :) Siitä tulee aika kivan näköistä, mulla vaan loppui nuo punaiset kesken, joten pienet pätkät vaan sain värkättyä :)

      Poista
  2. Näyttää hienolta! Tuollaiseen en ole ennen törmännytkään. Oliko hankalaa tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi ja ei ollut vaikeaa. Otat kaksi rinkulaa, jotka "sidot" kahdella samankokoisella rinkulalla, avaat "pesäksi", tiputa helmi pesään ja nosta kaksi rinkulaa helmen yli, jotka sidot taas kahdella rinkulalla. jne. Ennen kuin laitat helmen, niin "sido" kaksi ensimmäistä lenkkiä pinemmällä lenkillä.

      Poista
  3. Magee :) pienemmillä helmillä oon tainut tota nähdä, mut upee isoillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja Marita. Täytyykin jossain vaiheessa kokeilla pienempiä helmiä, nuo olivat kutosia ja harjoittelua, jotka kuitenkin päätyivät koruun, kun en jaksanut niitä purkaa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitosta vaan Kirsti! Tässä kohti täytyy sanoa, että kuva ei kerro kaikkea :)

      Poista
  5. Kaunis kapselointi ja ihanan hehkuvat helmet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mags ja tosiaan on hehkuvat nuo punaiset :)

      Poista
  6. onpa vekkulin näköistä tuo kapselointi. siis tuotahan on ihan pakko kokeilla.... renkaita siis tekemään - tai ehkä tilaamaan...no, saapa nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos outiriina, ja ei muuta kun värkkäilemään :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!