sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Boweniittikorvikset

Heipä hei pitkästä aikaa! Nyt onkin taas ollut vähän hiljaista täällä, kun olen puuhaillut tuota uutta blogia ja toisekseen ollaan oltu kahtena peräkkäisenä viikonloppuna mökkeilemässä, joten koruilulle ei ole ollut oikein aikaa.

Tässä kuitenkin yhdet korvikset, jotka on tehty parisen viikkoa sitten, mutta en niitä ole muistanut kuvata saatika sitten viedä niitä korviksien tilaajalle. Korvikset on tehty pyynnöstä kaveriksi tälle korulle. Alunperin en kaulakorulle tehnytkään korviksia, koska mun korviin korvikset on liian painavat näistä kivistä. Tuon kaulakorun osalta tarkennettakoon, että laitoin sen myyntiin ja nyt se koristaa uutta kaulaa.

Ja niin kuin kuvasta näkyy, on korunosat pronssiväriset, mutta koukut laitoin hopeiset, koska kaverin korvat on sen verran ärhäkkäät, että saattavat reagoida nopeastikin vääränlaiseen aineeseen eli nikkeliin. Olen meinaa huomannut, että pronssinvärisissä koukuissani on osassa jotain, koska toiset niistä aiheuttavat itsellenikin oireita heti puolen tunnin päästä, kun korvikset on laitettu korviin.

Mukavaa sunnuntain jatkoa, vaikka sää näyttääkin aika pilviseltä täällä!

- kirsema -

6 kommenttia:

  1. Se on muuten yllättävän ahdistava tunne, jos korvikset on "epäsopivat". (Käytän aina samanlaisia tylsiä nappikorviksia, mutta joskus kun niistä on hukkuneet ne taustat ja olen ottanut tilalle jotain markettikorujen vastaavia, niin voi vitsi, miten alkaa ahistaa. Ehkä kannattais satsata Kirseman laatuun :))

    VastaaPoista
  2. Nätit!

    Ja suosittelen nyt jo monen vuoden kokemuksella niobium-koukkuja! Eivät varmasti ärsytä allergisia ja itse pidän niiden tummista sävyistä verrattuna kirkkaaseen hopeaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Magas vinkistä, täytyykin muistaa, kun seuraavan kertan tilailee jotain. Ja itseni tuntien, en varmana muista :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!