sunnuntai 4. tammikuuta 2015

En tykkää punaisesta :)

Taas kerran punaista, mutta kun se on niin kaunis väri. No joo, tämän sunnuntain ilo oli massan kanssa touhuilu. Ensin yritin massasta aivan jotain muuta, mutta kun ei onnistunut, niin päädyin helppoon. Ensin olin sotkenut kahta eri väristä massaa, jonka jälkeen niitä erottelin, joten punaisen seassa on hippuja toisesta massasta. Mutta sehän tuo vain eloa, eikö totta. Tasainen pintakaan ei houkuttanut, kun olisi pitänyt saada niin siloista, joten kaappasin kaapista lääkäpurkin "raidoitetun" korkin ja sillä tein pintakuvioinnit.


Ja kun en viitisnyt sen kummemmin värkkäillä, niin lätyköiden väliin linkit. Tämä on siis näköjään laiskan ihmisen koru :)




Ja kun laiskotti, niin älkääs kuvitelkokaan, että olisin viritellyt studion pystyyn - ei ei. Kuvaaminen siis ihan vaan keittiön valaistuksen avulla. Toki piti vähän kuvamuokkausta tämän jälkeen tehdä, mutta näillä mennään.

Itse asiassa olen aika tyytyväinen tuohon massakoruun. Se on sen verran epätäydellisen muotoinen, että pienet mokatkaan ei haittaa.

Laitan tähän vielä lauantain tuotoksen - pikkusievät korvikset :)

Se on kuulkaas ystävät viimeisen lomapäivän viimeiset tunnit menossa - huomenna alkaa arki ja näin ollen paluu työpaikalle :(.Joten näihin sanoihin - mukavaa työviikkoa tai mitä vaan viikkoa itse kullekin.

- kirsema -


10 kommenttia:

  1. Oo, upea punainen korusetti!! Minäkään en oikeastaan tykkää punaista näperrellä, mutta niin vain lähes kaikki joululahjaksi tekemäni korut olivat punasävyisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan Eija!

      Niinhän siinä usein käy, että sormet lähtevät harhailemaan kohti punaista :)

      Poista
  2. Tosi kaunis koru ja nuo eriväriset tiplat vaan täydentää sitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma A.!

      Ehkäpä ne tiplat olikin sitten tän korun juttu :)

      Poista
  3. Tuo ylemmän kuvan alempi "läpyskä" näyttää ihan villasukalta ja luulinkin, että oli tehnyt punaisen villasukkakorun :D.

    Epätäydellisyys on vaan hyvästä ja tuo eloa koruun. Eikähän se edes olis uniikki, jos kaikki olis tasaväristä ja tasamuotoista.

    Töissä täälläkin ollaan (niinkuin huomaa ;)), joten ei muuta kuin tervetuloa arkikerhoon ja tsemppiä meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!

      Kiirettä näköjään töissä muillakin :)!

      Piti oikein palata katsomaan "villasukkaa", mutta nyt kun sen sanoit, niin ehkäpä siinä villasukka vilahtaa :) Ja kiitos vinkistä, mahtaisko sulle ensi jouluna tulla lahjaksi villasukkakoru :D

      Poista
  4. Korvikset on vallan suloiset!
    Ja punainen on hyvä väri, olen siitä vaan vuosien saatossa vieraantunut. Tuo punasetti on hieno, voin kuvitella sen oikein hyvin vaaleaa tai tummaa asua piristämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags!

      Punaiset oli käytössä tänään, toimi ainakin mustan kanssa :)

      Poista
  5. Ihanat nuo pikkusievät korviksesi :) Eikä tuollaisen korun tekeminen yhtään laiskaa ole, eipäs vähätellä ;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina!

      Kyllä se vähän lasikan ihmisen hommalta tuntui :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!