maanantai 1. syyskuuta 2014

Massaharjoittelua

Tämä harjoittelu oli hauskaa :)

Viime viikolla huomasin ilmoituksen, että Fimo-massat olivat tarjouksessa ja ei kun riensin kauppaan hakemaan, jotta pääsee kokeilemaan. No en tietenkään ollut varautunut tähän ylimääräiseen ostokseen, kun ei ollut tarkoitus ostaa edes mitään omilla rahoilla, vaan oltiin työkaverin kanssa hakemassa läksiäiskukkia pois lähtevälle työkaverille. Onneksi työkaverilla oli lompakko mukana ja sain hetkeksi luottoa :)

Eilisen iltapäivän surffailin YT:n ihmeellisessä videomaailmassa ja tutkailin erinäisiä opastusvideoita massailuun. Ja toimeen. Muutama tunti vierähti ihan kivasti kokeilemalla massan ominaisuuksia. Sehän oli oikeasti kuin muovailuvahan kanssa leikkimistä, tosin siitäkin on aikaa vierähtänyt useampi vuosi...no kai sitä voi sanoa, että reilusti yli kymmenen vuotta.

Nämä siis todella ovat koekappaleita, joten jälki ei päätä huimaa, mutta pohjalta on hyvä ponnistaa ja kukaan ei ole seppä syntyessään ja mitä niitä kaikkia sanontoja onkaan :) Kuvatkaan ei ole kovin kummoisia, kun tuo hämäryys hieman vaivasi.



Pyöreä ei ole ihan pyöreä, mutta pitäähän käden jälki näkyä, vai kuinka? Ja valkoisen sain värjättyä vaaleanpunaiseksi, kun viisaana ensin pyörittelin punaista massaa. Punainen väri ei näkynyt käsissä, mutta oli sitä sitten kuitenkin käsiin tarttunut. No, vahingosta viisastuu tai sitten ei.

Tämä oli ennen uunitusta vaalean harmaa, jossa on mustia pilkkuja. Paiston aikana väri tummui huomattavasti.
Ja tässä viimeisessä on kaikki jämät yhdistetty. Kovin on jouluisen näköinen :)

Huomenna (ehkä) vien tätä kokeilua vähän pidemmälle näiden osalta. Ajattelin kokeilla lakkaamista ja vähän reunojen hiomista ja jos nämä konstit tuovat uutta ilmetta, saattavat nämä päätyä johonkin :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

- kirsema -

6 kommenttia:

  1. Fimoilla on kiva kokeilla jos vaikka mitä! Menee vaan koko päivä aina, kun innostuu. Itse haluaisin ostaa joitain muotteja, mutta en ole hennonut, kun on niin monta rahareikää.
    Pörrö Sahlbergin kirja "Valloittavat korut askartelumassasta" on hyvä opas.
    Mukavaa massailua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä huomasin, että aikaa olisi saanut menemään vaikka kuinka, eikä meinannut malttaa lopettaa lainkaan :-). Vielä täytyy harjoitella ja jos edelleen kivaa, täytyy ehkä miettiä muottien hankkimista.

      Poista
  2. Kun luin otsikon, ajattelin, että nyt on Kirsema alkanut (lihas)massakuurille kesän jäljiltä, mutta olikin vähän kevyemmät massat :D

    Näyttää kivalta puuhalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tekis lainkaan huonoa aloittaa (lihas/läski)massakuuri :), mutta kun on niin saamaton ja on paljon hauskempaa hoidella noita massaharjoituksia ihan muilla konsteilla kuin itseään rääkkäämällä :D

      Poista
  3. Onpa hienoja ekoiksi kokeiluiksi. :) Näkisitpä omani... Minäkin jään aina massakoukkuun, enkä millään malttaisi lopettaa kun oon alkuun päässyt. Just katselin tänään, että täälläkin on Fimot tarjouksessa ja tekisi vähän mieli hankkia uusia värejä. :D Ehkä ostan noita efektimassoja, niitä ei ole tullut vielä hankittua ja kivoilta näyttää tuossa.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!