tiistai 14. elokuuta 2012

Jäähyväisten aika

Työpisteeni muuttaa toisiin tiloihin, joten oli aika hyvästellä (: ihanat työkaverit. Kakkujen lisäksi oli tarjolla yllätysarpajaiset kaikille halukkaille ja voittoina kaksi kaulakorua. Korvikset jätin pois, koska niille ei välttämättä ole käyttöä. "Ensimmäisen korun voitti henkilö, jonka nimi alkaa H:lla ja toisen voitti omakseen henkilö, jonka nimi alkaa L:llä ja päättyy kirjaimeen A", onnetar siis piti jännitystä yllä viimeiseen asti.

Toivottavasti korut ilahduttavat uusia omistajiaan ja kiitos myös onnettarelle!

Virallinen osuus: kiitos kaikille ihanille ja hauskoille työkavereille kuluneista hetkistä. Pitäkäähän "asukoodia" yllä ja näkyillään myös jatkossa, ette ihan näin helpolla pääse eroon minusta ;)

PS. Ylimpään kuvaan sain idean erään kaupan sivuilta "Koruideoita", toteutin korun pienillä muutoksilla ja eri materiaaleilla.

Arpajaisvoitto 1:


Arpajaisvoitto 2:




2 kommenttia:

  1. Kauniita koruja! Netistä, kaupoista ja TV:stä saa joskus hyviä ideoita koruihin. Olen alkanut tuijottaa uutistenlukijoiden koruja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinkki! Kyllä tulee itsekin tuijoteltua telkkarista erinäisiä koruja "sillä silmällä"

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!