sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lasihelmiä

Kevät tekee tuloaan ja sen kunniaksi on myös mökkikausi virallisesti avattu, vihdoin ja viimein. Lumista ja kylmää kuitenkin vielä oli ja päätimme tulla kotiin aiottua aikaisemmin. Myös kotikonnuilla on luonto heräämässä kevääseen: yksinäinen krookus nostaa päätään ja avautunee näinä päivinä valtaisaan kukkaloistoonsa ja pikkuruinen leppäkerttukin paistatteli päiväänsä auringonpaisteessa. Mutta myös blogini ulkoasu on kokenut muodon muutoksen kevään kunniaksi, kuten tarkkasilmäinen sen jo huomasikin.

Olen pitkään pohtinut keltaista korua ja näinpä sen päätin sitten toteuttaa. Ja ettei ihan keltaiseksi mene, laitoin muutaman harmaan lasihelmikuutionkin joukkoon.

Keltainen ja harmaa lasihelmi



Tässä toisessa korussa on myös kevät mielessä väri-iloittelun myötä. Tässä on muuten korumessuilta tekemäni "löytö" eli pulleat kolikkohelmet eri värisävyissä.

Pulleita lasikolikoita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!