keskiviikko 13. elokuuta 2014

Rippilahjaksi

Melkein naapuri sai yllättäen kutsun rippijuhliin ja hänelle tuli mieleen kysäistä voisinko hieman avittaa tuon lahjan suhteen. Kyseessä tyttö, joka pitää sinisestä, mutta muukin väri käy. Hän on kuulemma rauhallisen oloinen ja käyttää hillittyjä koruja.

Siinä vaiheessa, kun lupauduin, en tiennyt tytöstä tai hänen värimieltymyksistään mitään. Pyysinpä lahjan tilaajan paikan päälle katsastelemaan, josko jotain löytyisi varastoista ja näihin päädyimme...melkein siniseen.

Kaulakoru 

Päädyimme ketjulliseen kaulakoruun, ettei korusta tule liian tätimäinen.

Riipuksena isoreikäinen keramiikkahelmi. Alkujaan sommittelimme kolmea helmeä; kaksi sinistä ja niiden väliin valkoinen. Korua tehdessäni päädyin kuitenkin vain yhteen helmeen, jotta korusta ei tule liian raskas painoltaan ja ulkonäöltään. Ketjuna kuvioitu hopeoitu ketju.



















Rannekoru

Meillä kummallakaan ei ole käsitystä tyttölapsista ja varsinkaan nuorista sellaisista ja minkälaisia koruja tyttäret ylipäätään käyttävät. No päädyimme tällaiseen rannekoruun, johon liitettiin pieniä härpäkkeitä.




Korvikset 

Tytöllä on pitkät hukset ja hänen äidin toiveena oli, että korvakorut ei olisi kovin suuret. Löydettiin sitten varastoista tuollaiset lätykät, jotka eivät ole kovinkaan isot ja värinsä puolesta sopivat ketjuun.





Ja eihän se lahja tietenkään ole mitään ilman lahjarasiaan. Rasiaa ei tilaaja pyytänyt, mutta pääsinpäs jälleen askartelemaan :)

 

 
Tilaaja saa sitten itse laittaa nauhan rasian päälle, ihan kaikkea ei sentään valmiina anneta :)










Ja tutusti: kerta kiellon päälle eli koko setti


Ensimmäinen työviikko on lähtenyt jotensakin hitaanpuoleisesti liikkeelle, mutta kyllä se tahti kohta kiristyy...ensi viikolla ei varmaan edes muista, että on juuri ollut lomalla. Näin se vaan menee. Onneksi tämä eka viikko on vajaa, koska pidän jo perjantaina lisää lomaa :) Täytyyhän sitä mennä katsomaan ja kuuntelemaan erikoisen antamaa sotilasvalaa. Poika selvisi muuten puolen vuoden rykäisyllä, edellyttäen toki, että jalka myös kestää sen.

Mukavaa viikon jatkoa!

- kirsema -

7 kommenttia:

  1. Ihana setti, uskoisin kyllä että varmasti kelpaa rippikouluikäiselle teinitytölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi N!

      Toivotaan, että teinille kelpaa :)

      Poista
  2. Hienot korut :) Kyllä varmaan on ihan teini-ikäiselle mieleinen setti. Sinulla on kyllä hyvä palvelu jos käsin tehdyt lahjarasiatkin saa kaupan päälle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina!

      Rasia vain hetken mielijohteesta :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!