maanantai 6. tammikuuta 2014

Abstrakti ovaali

Nyt taitaa olla liian paljon joutilasta aikaa. Aamulla muokkasin blogin ulkoasun uudelle mallille ja tämän väsyttävän urakan jälkeen piti ottaa pienet päikkärit ja iltapäivä onkin tullut touhuttua helmien kimpussa. Ensin etsin "huteja", jos vaikka osallistuisi Korukoplan haasteeseen, on noita huteja jonkin verran tullut hankittua :). Vielä en ole ilmoittautunut, täytyy hetki pohtia asiaa. Sitten innostuinkin väsäämään ihan oikeasti, kun löysin viime kevään messuhamstrauksia, jotka pitäisi käyttää pois, ihan vaan siitä syystä, että voi sitten ostaa uutta tilalle hyvällä omalla tunnolla, sieltä tulevilta messuilta siis. 

Viime kevään yksi ostos oli nämä simpukankuorihelmet - harmaat isot pisarat. Lapis lazuli ostettu joskus ulkomaan kaupasta, mutta se taitaapi olla halpisversio. No väliäkös tuolla, kun omaan käyttöön jää.

Niin kuin kaikki muutkin, kuulun myös siihen joukkoon, joka inhoaa tätä hämäryyttä ja pimeyttä, varsinkin kun pitää kuvata. Eli harmaa on luonnossa vaaleampi kuin mitä nämä kuvat kertovat. Tästä vanhasta messusaaliskuvasta näkyy oikea sävy, silloin sattui olemaan aurinkoinen päivä :)


Jatkakaamme tällä uudella jutulla. Abstrakti ovaali linkki pääsi riipukseksi. Hauska linkki ja moneen kertaan mietin ja kokeilin, laitanko vielä kiviä jatkoksi vaiko enkö laita. Päädyin kuitenkin laittamaan, että saan linkille vähän painoa.


Ja tässä se sitten on koko koru. Ei siinä mitään yllätyksellisyyttä ole, mutta korun juttu onkin tuo ovaali linkki.


Mukavaa alkanutta viikkoa!

- kirsema -

9 kommenttia:

  1. Erikoisen kaunis koru, heino riipus!:)

    VastaaPoista
  2. aivan ihanat sävyt tuossa korussa:) ja muutenkin kiva että twisti on sitten tuo ovaali kohta:)

    VastaaPoista
  3. Kiva koru ja varsinkin tuo riipus:)

    VastaaPoista
  4. Ulkoasun muokkaus sitä olis itselläkin takaraivossa työn alla, mutta jotenkin ei vaan saa aikaiseksi, kun se ei kumminkaan ihan niin rutiinilla käy. Huoh. Ehkä keväämmällä :)

    Ja kaunis koru taas kerran. Olispa mullakin tollaset varastot, mistä kaivaa. Kävis hyvin terapiasta tässä pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevväämmällä! Se sana kuuluu myös meidän perheen vakioihin :) Ei toki itselläni ;)

      Kiitos. Kyllä nuo käy terapiasta mihin vaan :)

      Poista
  5. Käväisepä kupposella blogissani:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!